Kuono kohti kotia

Meripäiväkirja s/y Rebecca

2.-3.8.2019, Hanko-Elisaari-Linlo

On tullut aika päivittää lokikirja viimeisen kerran. Haikeaa. Kuten aina.

Porkkalanselkä makaa tyynenä, kun viime vuonna surffasimme vauhdilla kotiin samassa kohtaa ja Rebecca huiteli ennätyksensä meidän purjehtimana.

Pääsimme eilen matkaan Hangosta mukavan napakassa, mantereelta päin puhaltaneessa sivutuulessa ja parhaimmillaan viiletimme reilua kuutta solmua. Hangon vesitorni pieneni nopeasti pisteeksi horisontissa.

Hangon vesitorni pieneni nopeasti pisteeksi horisontissa.

Lähtiessä näimme myös MM-kisojen Ingan, jota kumivene hinasi tutustumassa Hangon kilpavesiin. Purjeita me emme kuitenkaan nähneet sen ottavan esiin.

Tuuli osoittautui puuskaiseksi: 5-6 m/s puhalteli puuskissa 9-10 m/s. Se nappasi etupurjeen imemään niin, että sitä piti ottaa pienemmäksi. Ja sen sijaan, että tuuli olisi tullut suunnasta länsi-luode, se oli kääntynyt taas puhaltamaan koillisesta.

Virittelin purjeita hiki päässä alkumatkan ajan.

Sain viritellä purjeita hiki päässä alkumatkan. Rebecca eli puuskissa välillä voimakkaastikin, ja isoa ja etupurjetta piti säätää ihan koko ajan. Kapteenin kanssa keskustelimme, että olisi pitänyt lähtiessä reivata isopurje, jolloin etupurjeen olisi voinut pitää isompana, vetävänä moottorina.

Laivakoira näytti tottuneen myös purjeiden paukkeeseen.

Laivakoira näytti tottuneen jo purjeidenkin paukkeeseen. Se veteli kaikessa rauhassa kauneusunia sitloorassa.

Otimme suunnaksi Bärosundin, koska muonavarasto huusi tyhjyyttään. Kahdeksaan auki ollut kauppa jäi kuitenkin väliin, sillä laituri oli täynnä. Viikonloppuna Bärösundissa oli purjehduskisa. Se selvisi, kun olin jo ottanut keulaköydet esille ja viritellyt fenderit valmiiksi. Tuolloin follow me -kumpparivene ajoi viereemme ja kuski kysyi, olemmeko tulossa purjehduskisaan. Hihittelimme Bärösundin ohitettuamme, että olisi ihan pokkana pitänyt sanoa: juujuu, Rebecca ilmoittautuu kisaan.

Onneksi Elisaari oli aivan nurkan takana.

Onneksi Elisaari oli aivan nurkan takana, kello oli jo iltakahdeksan. Ja onneksi sen rantakioski pelasti aamumme: tilasimme sieltä sämpylät ja munkit aamuksi.

Markus Maulavirta isännöi tänä kesänä ravintolaa Elisaarem kartanossa.

Harmi vaan, ettemme ehtineet pizzoille Markus Maulavirran tänä kesänä isännöimään kartanon ravintolaan, jonka terassille laivakoiratkin ovat tervetulleita. Näimme, kuinka kokki jo poistui lautalla satamasta.

Kuono kohti kotia.

Vielä Porkkalanniemen jo näkyessä ehdin listata tämän merimatkan fiiliksiä. Taas matkalta kertyi iso nippu elämyksiä, muistoja ja tarinoita.

  • Hienoin ajatus merellä. Ihan parhaimmalta minusta tuntuu se, kuinka paljon Musalle kertyy näiltä matkoilta mereen liittyviä muistoja. Kumiveneellä huristeltuja tutkimusretkiä ystävien kanssa, fudismatseja saarissa (ne alkavat jo olla perinne) ja Vikke sylissä istumista sitloorassa.
    Kodikkain ääni. Laivakoiran tassujen rapina kannella.
    Kesän kelit. Purjehdustuulet eivät tänä vuonna olleet kovinkaan suotuisat. Helteiden pläkää ja purevaa koillistuulta. Mutta meri on meri. Toisaalta reissussa ei satanut taaskaan juuri lainkaan, yhtenä päivänä alkumatkasta.
    Uudet löydöt. Pyrimme joka reissussa käymään uusissa paikoissa. Gullkrona ja Österskär olivat tämän matkan helmiä. Saariston parhaan saunan tittelin vei meidän venekunnan äänestyksessä persoonallinen venevajasauna Österskärissä.
    Vanhat suosikit. Utö veti taas pisimmän korren listallani. Myös Jurmo ja Brunskär nousevat kärkeen, luonnonsatamista viime vuonna löydetty Tistronskär on ihan helmi.
    Parhaat päivitykset veneellä. Kaikki. Isomman plotterin näyttö on paljon parempi, kapteenin asentama uusi lämmitin lämmitti kalseita öinä ja viilensi helteisinä päivinä, ankannokkaa kiittelin varsinkin kalliokiinnitykseen mentäessä ja laivakoira Viken kanssa laitureihin liikkuessa, sitlooran bimini suojasi niin paahteelta kuin sateelta.
    Ärsyttävintä retkiveneellä. En ole siitä juurikaan kirjoittanut blogissa, koska se ei todellakaan ole mielessä päällimmäisenä. Mutta pienellä retkiveneellä olossa on omat kipukohtansa. Ihan sananmukaisesti. Pienessä veneessä kolhii itseään koko ajan jonnekin. Jalat ovat sellaisilla mustelmilla, että saunassa käviessä säpsähtää peilikuvaa. Koska seisomatilaa ei veneessä ole, siellä kulkee niskat kyyryssä koko ajan. Jotta voi tehdä siellä sisällä jonkin asian, pitää ensiksi siirtää neljätoista asiaa pois tieltä. Sitlooraan ja keulapunkkaan siirtyminen vaatii aikamoista akrobatiaa, esineitä kurottelee veneessä mitä mielikuvituksellisemmissa asennoissa.
    Silti. Aina sama juttu. Kolme veneellä muutamassa neliössä vietettyä viikkoa, eikä siltikään olisi mitään kiirettä päästä kotiin. Kuinka kauan täällä voisikaan olla? Olenkin alkanut perheelle viime vuosina puhua, että haluaisin joskus asua ympäri vuoden saaressa, jotta kokisin kaikki vuodenajat. Ei vain niitä auvoisaa kesäpäiviä. Haaveita pitää aina olla. Ehkä minusta joskus tulee saaristolaismummo 365 päiväksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s