Vauhdilla surffaten kotiin

on

Meripäiväkirja

Päivä 21, 3.8.2018, Bärösund-Linlo

Tätä kirjoittaessani istun jo kotiterassilla. Yöllä Bärösundissa tuuli kääntyi lounaaseen, ja sääennusteet näyttivät leppoisaa 6-8 m/s tuulta Porkkalanselälle. Ennen sitä edettiin jonossa muiden kotiin menijöiden kanssa, ja ehdin jo tuumailla, että tässähän ehtii valokuvia ottaa ja viimeisiä kuulumisia kirjoitella.

Höhhelis. Päätettiin porhaltaa kotiin ulkoväylän kautta selän poikki. Tuulta olikin lopulta sitten 9-11 m/s ja Porkkalanselällä aallot olivat ehtineet kasvaa muhkeiksi. Aallot olivat suunnilleen yhtä suuret kuin Utöhön mennessä ja tuuli puuskissa 13-14 m/s Mäkiluodon havaintoaseman mukaan, mutta toisin kuin Utön-matkalla, nyt ei sydän panppaillut. Sivumyötäisessä matkustaminen kun ei ole samanlaista vuoristorataa kuin vastatuuleen puskiessa.

Reissun vauhdikkain menokeli osui viimeiselle päivälle.

Aluksi lasketeltiin purjeet kokonaisina, mutta kun vauhtia piisasi, otettiin etupurjetta sisään. Rebecca surffasi niin lujaa, ettei koskaan! Vauhti pysyi 6-7 solmussa, ja huippu käväisi myötäaallon päällä surffatessa 8,9 solmussa! Tämä havainto ansaitsisi peräänsä oikeastaan kolme huutomerkkiä, sillä nuo lukemat ovat ihan ennennäkemättömiä ja -kokemattomia meille Rebeccan kanssa.

No pitihän ne plotterin lukemat tallentaa, vaikka niitä ottaessa meno oli kuin jättimäisen vispilän vispattavana olisi ollut.

Jossakin kohtaa selkää katse osui korkeaksi kiivenneillä aalloilla keikkuvaan valkoiseen linnunhöyheneen. Tismalleen se on mittakaava, kun ihminen on merellä. Me olemme niitä höyheniä.

Tuumattiin kapteenin kanssa, että paljon on meri meille opettanut näiden vuosien aikana. Aina olemme siihen suhtautuneet kunnioittavasti ja nöyrästi. Nyt toteutimme yhden haaveen, matkan Ahvenanmaalle retkiveneellä. Suuria kommelluksia ei reissuun osunut, mutta silti merellä on koko ajan tietoinen siitä, että tilanteet tulevat silmänräpäyksessä ja mitä tahansa voi tapahtua, kun on tekemisissä niin järkälemäisen luonnonvoiman kanssa.

Koko ajan merellä oppii lisää purjehtimisesta, itsestään ja muista miehistön jäsenistä, säästä, veneen käyttäytymisestä, meren liikkeistä. Taidot ovat karttuneet ja miniin asioihin on tullut rutiinia. Pari vuotta sitten emme olisi Porkkalanselälle uskaltautuneet vastaavaan tuuleen ja aallokkoon.

Vielä Linlon lahdella mentiin myötäaalloissa vauhtia, josta vanhoilla purjeilla saattoi vain haaveilla. Musakin pääsi pinnaan ajelemaan viittä solmua.

Olo on kolmen viikon jälkeen kuin puulla päähän lyöty. Pelkkä autossa istuminen tuntui oudolta, samoin liikenteen äänet matkalla satamasta kotiin. Ja kaikki tämä tila kotona Rebeccan parin kolmen neliön jälkeen!

Vanharouva kotilaiturissa 457 merimailia reissanneena.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s