Mansikkapaikka vailla vertaa

Meripäiväkirja

Päivä 18, 31.7.2018, Jurmo-Tistronskär

Nyt kerron paikasta, josta ei melkein tekisi mieli kertoa. Niin kuvankaunis se on. Mutta kaunis meri on tehty yhdessä iloittavaksi.

Ensiksi kuitenkin matkasta sinne. Jurmosta lähtiessä tuulet olivat todella miedot. Ja sitten, aivan yhtäkkiä: merisumu. Ollaan pari kertaa aiemmin sellaiseen jouduttu, mutta hämmentävä kokemus se edelleen on. Aurinko paistaa keskellä kirkasta päivää, ja yhtäkkiä, pim: olet keskellä sakeaa hernerokkasumua.

Navigoitiin merisumussa yhdessä ystäväperheen purren kanssa.Sumutorvelle oli käyttöä sumussa, jossa ei eteensä näe.

Tähystäjä työssään.

Yhtä nopeasti kuin sumu oli tullut, se reilun tunnin päästä kaikkosi. Loppumatka oli mukavaa samalla halssilla matkaamista. Välillä mentiin Musan kanssa keulaan fiilistelemään, kun aallot kohisivat tasaisesti Rebeccan keulassa.

Purjeet laskettiin vasta Tistronskärin edustalla. Kallioon kiinnittyminen suojaisaan laguuniin sujui leppoisasti ystäväperheen veneen viereen; syvyyttä piisasi rantaan saakka.

Lahdenpohjukasta parinsadan metrin päässä veneistä löysimme paikan, jota Musa kuvasi ytimekkäästi: ”Äiti, tää on paratiisi!” Pojat matkasivat sinne veneiltä kumiveneellä, minä uin perässä.

Paikkaa on vaikea kuvailla väistelemättä ylisanoja: hiekkapohjaa, kirkasta vettä ja käsittämättömän lämmintä vettä (kun se on ollut käsittämättömän lämmintä tänä kesänä jopa ulkosaaristossa) laajassa kiinni kuroutuneessa poukamassa. Ihan epätodellinen tunne.

Olisi voinut loppuelämäksi jäädä pulikoimaan.

Illalla hypättiin vielä naapureille pelaamaan ristiseiskaa lasten kanssa. Pelin lomassa katselimme, kuinka aurinko vajosi lopulta punaisena tulipallona horisonttiin. Kännykän akku oli siinä vaiheessa simahtanut, joten aika jäi juuri siihen olennaiseen: mitä parhaimmasta seurasta ja kesän kauneimmasta auringonlaskusta nauttimiseen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s