Pellehyppyjä ja kuunpimennystä jahtaamassa

Meripäiväkirja

Päivä 14, 27.7.2018, Maarianhamina-Bänö ön

Saimme alkureissusta Helsingholmenin satamassa naapuriveneen miehistöltä vinkin luonnonkauniista lahdenpoukamasta Maarianhaminasta itään tultaessa. Suuntasimme siis paikkaan nimeltä Bänö ön.

Matka oli tiukkaa ja hauskaa vastatuuleen kryssimistä, joten kuvia en joutanut ottamaan. Tuuli puhalsi tasaisesti koillisesta 7-8 m/s vauhdilla. Rebecca pinnisteli niin tiukassa nousukulmassa kuin kykeni.

Laskimme purjeet ennen kaunista, mutta kapeaa puutarhaväylää, jossa syväystä on 1,8 metriä. Meille siis 1,4 syväyksellä aivan riittävästi. Taskukokoisen retkiveneen etuja sekin.

Perillä kiikaroimme paikkoja, joihin saisi keulan tuulen puolelle, jonka ennustettiin illan mittaan kääntyvän itään. Aivan lahden pohjukasta sellainen löytyikin.

Ja sitten, voi hyvää päivää mikä töppäys. Hyppäsin rantakivelle ilman köyttä! Ollaan kapteenin kanssa jo niin monta kertaa kallioon kiinnitytty, että luulisi jo muistavan. Mutta joskus pää on näköjään niin tyhjä purjehduksen täyteisen päivän jälkeen, että sieltä vielä vuosien jälkeen perusasiatkin tipahtavat.

Kuinkako meille kävi? En jäänyt rantakivelle onnekseni yksin nököttämään. Tuuli oli tyyntynyt niin paljon ja kapteeni oli ehtinyt jarruttaa Rebeccaa kävelyvauhtiin, joten hän ehti keulaan heittämään köyden.

Seuraava operaatio oli se, kuinka saisimme kikkailtua hiukan ennen meitä perille saapuneen ystäväperheen venekunnan samoille hoodeille. He olivat ehtineet ankkuroitua lahteen. Ensin kokeiltiin Rebeccan viereen. Ei riittänyt syväys, vaikka kapteenin kanssa oltiin sitä keksillä luodattu Rebeccan vierestä. Sitten kikkailtiin lukuisilla erilaisilla kiinnitysvirityksillä heitä Rebeccan jatkoksi. Muutaman eri version jälkeen löytyi se paras. Tehtiin purjeveneistä juna.

Lohen ja uusien pottujen jälkeen hypättiin kapteenin ja sihijuomapullon kanssa naapuriveneeseen poikien uimahyppyjä ihailemaan ja odottamaan kuunpimennystä. Sitä ei koillisen taivaalla näkynyt, mutta sitäkin komeampia pellehyppyjä veneen perästä.

Niin, tämä on huikea kesä kaikenkokoisille vesipedoille. Merivesi on ylellisen lämmintä, ja siellä on pulikoitu kaikissa mahdollisissa väleissä. Meillä on ollut onni reissata paikoissa, joissa sinilevä ei ole torpannut uintihaaveita.

Nukkumaan omalle veneelle hipsimme vasta vähän ennen puolta yötä. Itse nukuin jälleen kerran makoisasti, kuten koko reissun ajan. Kapteenin piti herätä aamutuimaan katsastamaan, ettei yöllä noussut kipakka itätuuli ollut tehnyt yllätyksiä.

Vene oli siirtynyt pari metriä yön aikana. Mutta onneksi ankkuri makasi niin tiukasti savipohjassa, että siinä olisi pysynyt vaikka mikä järeä pursi.

Aamunäkymä kansiluukusta.

Tässä vielä muutama Bänö ön -fiilistelykuva seuraavalta aamulta. Ai niin. Itse yritin etsiskellä ennen yöpymispaikan valintaa, mille tuulelle luonnonkaunis lahti on avoin. Tuli sekin nyt havaittua: idästä ja kaakosta puhaltavalle puhurille.

Pieni suuri ilo meriaamiaisella. Maarianhaminasta napattua lämminsavulohta saaristolaisleivän kera.

Tarpeelliset yöpymisvälineet kalliokiinnityksessä. Kapteeni nakutteli springiköydelle kiinnityskiilan rantakallioon.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s