Sadetta pidellen

Meripäiväkirja

Päivä 7, 20.7.2018, Velkuanmaa-Parattula (Peterzens)

Aamu valkeni miellyttävästi vähän viileämpänä ja pilvisenä (enpä olisi uskonut, että tulee Suomen kesässä noin sanottua). Lähdettiin matkaan hyvissä ajoin, ja onnistuttiin saamaan siivittäjiksi kivat tuulet, jotka kulkivat saapuvan saderintaman edellä.

Ulkoilutimme purjeita vain reilut pari tuntia, jotta voisimme treffata kaveriperheen Parattulassa. Tultiin sisään juuri ennen kuin alkoi sataa.

Lapsen kanssa tämä myös nimellä Peterzens tunnettu satama on vallan kiva: on fudisnurmea, trampoliinia, minigolfia. Ja saunan laiturilta voi pomppia veteen sen minkä sielu sietää. Ja sehän sietää. Vieraspaikkoja on peräti sata. Löytyy ravintolaa ja shoppailtavaa, jos niin haluaa.

Illalla piipahdettiin lohikeitolla ja salaateilla ravintolan terassilla. Pojat tykästyivät ranskalaistensa mausteeseen. Kun kysyimme tarjoilijalta, mitä siinä oli, hän vastasi hymyillen: ”Limsaa, olutta ja hilloa. Nämä pitävät siitä.” Täh? Hetken aikaa oltiin hiljaa, kunnes tajusimme, että hän puhui terassin ampiaisansoista. Väärinkäsitys irrotti mehevät naurut.

Tarjolla oli myös elävää musiikkia. Meidän pöydästä kolmesta pojasta lähti niin paljon elävää ääntä, että taisi olla ihan hyvä idea poistua veneille hyvissä ajoin.

Satoi, satoi, ropisi, veneen kannen huuhteli.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s