Täysin tyventä

Meripäiväkirja, päivä 1, 14.7.2018

Linlo-Modermagan

Vihdoinkin. Tätä on odotettu koko kesä. Jo koulujen loppuessa huomasin kaipaavani merelle meidän pienellä Rebecca-retkiveneellä.

Monessa kelissä on venereissuille lähdetty, nyt osui täysin tuuleton päivä. Tai no, matka Linlosta Kirkkonummelta Tammisaaren kansallispuistoon taittui 2-3 metrin lounaistuulessa. Porkkalanselkäkin yhtä tyventä.

Pari kertaa olemme yöpyneet kalliokiinnityksessä kansallispuistossa. Kiinnityspaikkoja on vaikka kuinka, ja nytkin sellainen löytyi helposti, vaikka olimme perillä vasta iltamyöhään.

Kansiharjakin pääsi komeasti kuvan etualalle.

Yövyimme Modermaganissa, joka on suojassa tuulelta kuin tuulelta. Ihmekö siis, että lahti on nimetty äidin kohduksi.

Rebecca pääsi kallion suojiin. Tällä kertaa ei tarvinnut edes loikkia keulatikkailta kuten viime vuonna, niin mukava kivi löytyi astua maihin köysi kainalossa.

Aamiaisella seurana oli hillitön armeija kukkakärpäsiä. Muistelimme, kuinka samoilla seuduilla Jussarön lähellä pari vuotta sitten kohdalle osui leppäkerttulauma kivojen perässä.

Sinilevä tykkää valitettavasti samoista kesäkeleistä kuin ihmisetkin. Modermaganissakin sitä oli, kuten liki koko matkan ajan.

Aamuisella kalliohyppelyllä piti laittaa turvaksi köysi, sen verran jyrkkä oli seinämä laskeutua takaisin veneelle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s