Seili, pois silmistä 

 

MERIPÄIVÄKIRJA. Nauvo-Seili.

Ensin Seiliin vietiin spitaaliset. Sitten pois silmistä mielisairaat. Nykyään sinne menevät veneilijät.

Nauvon luonnonkauniilla saarella on historia, joka vetää hiljaiseksi saarta kävellessä. Nimensä saari lienee saanut ruotsin kielen hyljettä tarkoittavasta sanasta. Nauvon murteella se on själ.

Mutta suklaanappirulla saaren kesäkioskista fazerinsinistä taskuun ja sateessa saarikierrokselle. 

 

Oli jotenkin pökerryttävää ajatella, että tänne Airiston ulapalle, linnuntietä 30 kilometrin päähän Turusta siirrettiin 1600-luvulta alkaen leprapotilaat, yhteensä yli 600 ihmistä. Tarkoituksena ei ollut parantaa, vaan eristää. Viimeinen leprapotilas eli Seilissä yli puoli vuosisataa ja kuoli 1785.

Niin ikään 1600-luvun alkupuolella Seiliin pykättiin niin kutsuttu  pyhäinhengenhuone, Se oli toiminut keskiajalta lähtien Turun kaupungissa  vaivaisten ja heikkomielisiksi määriteltyjen hoitolaitoksena, ja 1600-luvun lopulta lähtien Seilin paikkaa alettiin kutsua houruinhuoneeksi. Naisten mielisairaalana Seili toimi aina 1960-luvulle: eristyslaitos lopetettiin vuonna 1962. 

Monet potilaista on haudattu tänne kirkon taakse. Oli aika riipaiseva hetki katsella näitä vinossa sojottavia hauraita ristejä.

     

 

Seiliin kuskatuilla ei juuri ollut paluuta takaisin. Ainoita parannuskeinoja olivat Jumalan sana, ”terveyslähteistä” otettu vesi ja viina, jota saarelaiset saivat polttaa. Siitä kai sanonta olla seilissä.

Nyt tiloissa toimii Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos.

  
   
Saaren vuodelta 1733 oleva puukirkko oli harmikseni jo sulkenut ovensa, kun iltakävelyllä päädyimme sinne. Sen ovenpielessä kukkii pikkupuuksi kasvanut jasmike. 

  

Nykyisellään kirkko kaipaa jo kunnostusta, ja sitä pikkuhiljaa tehdäänkin. Aikanaan sinne oli oma sisäänkäynti spitaalisille. Vieläkin kirkon sisällä on nähtävillä aita, joka erotti heidät muusta kirkkoväestä.
 

No joo. Ettei menisi ihan suruisaksi, loppukevennykseksi tarina laituritavoista. Hihitystä ja hämmennystä Seilin pienessä laiturissa aiheutti ruotsinkielinen pappa, joka oli moottoriveneellä kylkiparkissa, kun laituriin alkoi lappaa veneitä. 

Kaatosateessa Rebeccaa laituriin ujuttaessamme yritin heiveröisellä ruotsillani kohteliaasti sönköttää, että kannattaisi siirtyä ankkurikiinnitykseen, kun on Ullan mittaan varmaan venekuntia tulossa. Pappa vaan hymyili minulle. Juu juu. Tuli meidän jälkeen purjevene, toinen, kolmas ja neljäs. Papan vene pysyi kuin naulittuna kylkiparkissa. Sillä aikaa muut taitelivat pursiaan koirankelissä ankkurin minkä taitoivat.

Ja sitten. Iltakymmeneltä pappa pöräytti moottorin käyntiin, siis alkoi ladata akkuja. Kolmessa veneessä ympärillä muksuja. Herra H marssi laiturille päätä pyöritellen. Koitti hiljaisuus.

Kunnes sama pörinä herätti aamulla ennen kahdeksaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s