Patkointia Jurmossa 

  
MERIPÄIVÄKIRJA. Vänö-Jurmo.

On kesiä ja kesiä. Ajatus tuli taas mieleen, kun saavuimme omaleimaiseen Jurmoon.  

  
 Tämän kesän onni meren kannalta on viileys. Sinilevää ei ole näkynyt lainkaan matkan varrella, eräs juttukaveri Jurmossa tosin sanoi kerran nähneensä. 

Viime vuonna jo ulkona merellä Jurmon kohdalla lilli tunkkainen tuoksu. Syykin selvisi vieraslaiturissa: aallonmurtajan suojaamassa satama-altaassa oli paksuna puurona elinkaarensa loppupäässä olevaa sinilevää. Päätimme kuitenkin jäädä. Onneksi. 
  
 Niin ainutlaatuinen on Jurmon luonto, että sen halusi kokea uudestaan. Saari kohoaa merestä Salpausselän hännänhuippuna. 

Nummimaisemassa patikoidessa  tulee olo kuin olisi eksynyt toiseen päähän Suomea: avarassa maisemassa on iso annos Lapin tunturia. Maan peittävät mattona kataja, kanerva ja variksenmarjat.

  
   
Yksinäisenä huippuna kohoaa iso kalliolohkare. Musa poseeraa tuossa ensimmäisessä kuvassa sen laelle pystytetyn juhannussalon juuressa.

Patikoitiin illansuussa kaksi tuntia pitkin saarta: kylään, kirkolle ja kanervikossa. Rantaheinikosta bongasin vielä ahomansikat.

   
 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s