Aika on lahja

/home/wpcom/public_html/wp-content/blogs.dir/452/27091244/files/2014/12/img_1620.jpg

Hiihtolenkillä ehtii ajatella monta ajatusta. Niin tänäkin aamuna, talven ensimmäisellä Pyhällä. Hiihtelin Lapin valkoisessa hämärässä Pyhäjärven ympäri ihan itsekseni.

Ajattelin, että aika on lahja. Jopa ylellisyyttä. Ajattelin, että olen kovin onnekas, kun minulla on sitä. Ajattelin, että aika on minun jouluni paras lahja.

Mainokset

One Comment Lisää omasi

  1. Nimetön sanoo:

    Aika on todellakin valtavan suuri lahja! Olen pohtinut paljon sitä nyt,kun olen itse tavallaan uuden ajan eläjä,lisäajan.Oikeastaan opin ymmärtämään ajan käsityksiä vasta silloin,kun se oli loppua aivan yllättäen.Nyt ja siksi muistan joka päivä käyttää sitä omaa itseäni kuunnellen.Uskon,että keho ja mieli kertovat parhaiten millä tavalla minun tulee ajastani nauttia.

    Nyt nautitaan Joulusta!Viimeiseen asti toivon,että ennen huomista meillekin sataisi lumi peittämään mustaa maata.Eiliseksi luvattiin lumimyräkkää,mutta luonto tekee haluamallaan tavalla ja ajaa pilvet mihin tahtoo,meidän kohdalla ne kurvasivat suomenlahdelle.

    Ihanat lumijoulut teidän porukalle sinne tunturiin,kauniita maisemia ja tunnelmaa !

    Sissi

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s