Palikat sekaisin

on

Olen niin innoissani! Sillä väkerrän täällä parhaillaan Luonnonkiharalle uutta ulkoasua. Mikä vimpain ja palikka minnekin tulee, on vielä vähän hakusessa.

Ideana on sekoittaa vähän uutta ja vähän vanhaa. Ja vähän kaikkea. Ulkoasu on uutta, samoin sellainen kepeä ote, jolla tänne vastedes poimin kaikkea kivaa ja inspiroivaa. Toki joskus varmaan tulee antauduttua syvällisiinkin tuumailuihin, sellainen pohdiskelija kun olen.

Tuntui luontevalta uudistaa blogia juuri nyt. Onhan siitä jo kaksi ja puoli vuotta, kun aloitin. Ja kuvitelkaa, syksyllä Musa menee eskariin! En voi mitenkään tajuta.

Blogin henki on edelleen sama. Innostunut. Sillä elämä on hyvää juuri nyt.

Toivon, että tykkäät! Tervetuloa fiilistelemään kanssani, olitpa täällä sitten ensimmäistä kertaa tai jo joskus ennenkin postauksia selaillut.

Seuraavaksi kerron, mistä tämä uusi idea sai alkunsa… Ja vähän tämän ulkoasun kanssa teen säätöjä ennen sitä.

Kauniita kesäpäiviä! Muistakaa: loma ei ole säätila, vaan mielentila.

Mainokset

2 Comments Lisää omasi

  1. Sissi sanoo:

    Kiva kuulla sinusta!Palikat ne on aina oltavakin pikkusen sekaisin,pysyy hauskuus ja keveys elämässä.
    Ajasta ajattelen usein sen valtavaa etenemisvauhtia,omat lapset olivat vasta lähdössä kouluun ja eskariin,nyt jo lapsenlapsi aloittaa koulutien.Haikeutta aiheuttaa sekin,että täällä meillä vietetty yhteinen aika jää vähemmäksi koulu alettua,vain lomilla on mahdollista viettää näitä vauhdikkaita viikkoja yhdessä.

    On ollut säiden puolesta haastavaa ihmisillä ja kasveilla.Kasvihuoneessakin kasvit edistyvät tosi hitaasti.Lapsen kanssa on saanut keksiä kaikenlaista,tänään heräsimme rankkasateeseen taas kerran.Päivän pelasti kuitenkin ystävättären lampolassa vierailu,siellä kuukauden sisällä syntynyt noin 100 karitsaa!Ihania pitkäkinttuja,joista viimeisten neljän syntymää todistimme ihan läheltä.Nykyajan lapset savat aika harvoin olla näkemässä,mitä kaikkea eläintenkin elämään sisältyy.Lopuksi tuli vielä harmaa kissa paijattavaksi,kissa,joka edelliskesänä tuli metsästä ystävättären pihaan villinä,havaitsi paikan hyväksi,ihmiset kilteiksi ja asettui taloon asumaan.

    Joku saattaa pitää hurjana tuota karitsoinnin lapselle näyttämistä,mutta olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä,että lapset osaa suhtautua asioihin oikein,jos aikuiset ei tee niistä liian suurta numeroa.Lapsi osaa kysyä jos joku askarruttaa ja kysymyksiin pitää sitten vastata.

    Kesäterveisin
    Sissi

    Tykkää

    1. No samoin Sissi! Ihania kuulumisia, varsinkin tuo lampolavierailu! Kun olin lapsi, meilläkin oli kotona lampaita. Ja hei, todellakin lapsi osaa ottaa asiat asioina. Aikuinen siinä usein vaan alkaa liikaa kelailla. Voi että, voin kuvitella ne villakerät!

      Me ollaan Musan kanssa harrastettu lehmän ja hevosten bongauskisoja matkalla mummolaan. Jostain syystä mä häviän aina sata nolla, ihan sama kuinka monta lehmää onnistun näkemään… Ja meillä puhutaan vuorotellen kissan, vuorotellen koiran hankkimisesta. Mutta ehkä lähivuosina…

      Kyllä tätä aurinkoa onkin jo odotettu! Nyt nautitaan siitä. Haleja sinulle ja lomalaisille 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s