Matkalla Nebraskaan

Woody Grant (Bruce Dern) lähtee lunastamaan miljoonaa dollaria.
Woody Grant (Bruce Dern) lähtee lunastamaan miljoonaa dollaria.

VIIKON ELÄMYS ”Onko hänellä Alzheimer?” ”Ei, hän vain uskoo kaiken, mitä hänelle sanotaan.” ”Paha juttu.”

Nuo repliikit ovat avain eilen ensi-iltansa hurmaavaan elokuvaan, Alexander Paynen ohjaamaan Nebraskaan . Käykää katsomassa! Se on todellinen hyvän mielen elokuva. Ja paljon muuta.

Nebraska kertoo äreästä, kuppia elämänsä aikana aika monta kertaa kallistaneesta papasta, joka luulee voittaneensa miljoona dollaria arpajaisvoittokirjeellä. Hän saa kuskiksi poikansa ja pari köröttelee Jenkeissä neljän osavaltion läpi lunastamaan voittoa.

Kyseessä on siis road movie, jonka juoni on näennäisen yksinkertainen. Mutta mitä Sidewaysin ohjannut Payne saakaan irti päähenkilöistä! Bruce Dern tekee huikean roolin itsepäisenä vaarina, mutta yhtään kakkoseksi ei jää hänen vaimoaan esittävä June Squipp. Tämä mummo nimittäin on hillittömän rääväsuinen tapaus, joka heittelee one-linereita sellaista tahtia, että itse hytkyin naurusta leffateatterin pehmeässä penkissä. Will Forten on sympaattinen aikamiespoikana, joka oppii isästään matkan aikana paljon uutta. Isossa roolissa leffassa ovat myös Keskilännen isosti hengittävät maisemat – ja tuppukylät rouheine baareineen.

Niin, yhdellä tasolla Nebraska on tosi hilpeä. Mutta siinä on hyvän elokuvan tuntomerkki: paljon sävyjä. Se on yhtä aikaa karhea ja lempeä. Hauska ja liikuttava. Sitä katsoessa tuntee, että ohjaaja tykkää kovasti ihmisistä, joita kuvaa. Itse huomasin, että aloin myös välittää kovasti heistä (ja toivoa heille ja leffalle onnellista loppua). Riemastuin, kun löysin sen ihmissuhteista monenlaisia tasoja. Ihmiset eivät ole (vain) sitä, miltä ensiksi näyttävät. Perheenjäsenten roolit elävät road tripin varrella.

Nebraska pöyhii viisaasti hyväksymistä ja hyväksytyksi tulemista. Unelmia ja niiden tavoittelua. Mitä väliä lopulta on sillä, onko unelma totta, tärkeämpää on matkan tekeminen.

Leffassa tuumin, että sitä voisin mennä myös herra H:n kanssa katsomaan. Eli sopii ehdottomasti myös miehille. Leffassa on hykerryttäviä kohtauksia äijistä, joiden mitta on se, kuinka nopeasti he ajavat paikasta a paikkaan b.

Ai niin, vielä yksi juttu. Elokuva on yllättäen mustavalkoinen. Aluksi se tuntui vähän erilaiselta ja hetken sitä odotti, vaihtuuko se värilliseksi alkutekstien jälkeen. Mutta sitten sitä lakkasi ajattelemasta.

Äiti (June Squibb) ja poika (Will Forte).
Äiti (June Squibb) ja poika (Will Forte).
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s