Tämän kirjan ottaisin autiolle saarelle

VIIKON KIRJA Minulla on kirjan jälkeinen tyhjyys. Tiedättekö sen tunteen, kun on lukenut loistavan kirjan, eikä sitten pysty tarttumaan vähään aikaan uuteen kirjaan? Tuo kirja kun hengittää ajatuksissa edelleen ja kirjan henkilöitä huomaa tuumailevansa vielä pitkään. Minulle tuo kirja oli Chimamanda Ngozi Adichien kirja Kotiinpalaajat, joka ilmestyi viime vuoden lopulla. Suljin haikeana sen kannet viime…

Näistä asioista nautin tänä vuonna

VIIKON LÖYTÖ Vuodenvaihteessa muistin, että kirjahyllyyni oli hautautunut tämä kirja, jonka olen joskus, muutama vuosi sitten, saanut. Nyt tuntui hyvältä hetkeltä kaivaa se esille. Päätin kirjata Hyvän olon vuosikirjaan vuodelta 2014 ne asiat, joista nautin ja jotka ilahduttavat minua. Tekemiset, ajatukset ja elämykset, joista tulee hyvä olo ja mieli. Päätin, että mikään asia ei ole…

Puutarhatöitä tammikuussa

VIIKON ELÄMYS Kirjoitin juuri muistiin erikoisen merkinnän: ”4. tammikuuta. Istutin tulppaanin sipuleita.” Päivä oli todella outo ja historiallinen puutarhatöille. Mutta toissapäivänä minä todellakin kykin takapihalla istuttamassa kukkasipuleita. Olin hetken mielijohteesta ostanut niitä joulukuussa välilaskun aikana Amsterdamin Schiphol-lentokentältä, kun olin työreissussa. Kun ei kerran ole lunta tullut, niin tehdään sitten puutarhahommia. Järkeilin, että mitäpä eroa siinä…

Ei musta, vaan vihreä

VIIKON KUVA Loistavaa tätä vuotta! Tuntuu, että joulusta (ja uudenvuodenaatostakin) on jo iäisyys, mutta fiilistelen silti vähän vuodenvaihteen kuvilla. Päätin muuten tänä jouluna, että vastedes lumettomina jouluina puhun vihreästä joulusta, en mustasta. Se kuulostaa niin synkältä, varsinkin englanniksi. Kokeilkaa vaikka kertoa englantia puhuvalla tuttavallenne: black Christmas. Huu… Nämä olivat tämän joulun ja ylipäätään vuodenvaihteen pyhien…