Löytöjä kirjamessuilta

VIIKON LÖYTÖ Piipahdin äskettäin kirjamessuilla Helsingistä. Niistä on tullut minulle syksyinen perinne, josta on kiva bongata joululahjojakin hyvissä ajoin. Poimin tänne muutaman löydön, joista itse tykkäsin.

IMG_8822

Miki. Miki on minikirja, jonka Otava lanseerasi viime keväänä. Taskukirjassa aukeama on ”toisin päin” eli sitä luetaan pystysuunnassa. Söpö formaatti on kätevä varsinkin reissussa, sillä korttipakan kokoinen kirja solahtaa pikkuruiseen tilaan. Kirjan paperia lehteillessä tulee tuttu tunne: se on samanlaista kuin virsikirjoissa ja Raamatussa. Ohuen paperin ansiosta esimerkiksi Khaled Hosseinin 750-sivuinen Tuhat loistavaa aurinkoa on vain sentin paksuinen. Loistava lahjaidea vaikkapa paljon matkustavalle ihmiselle.

Vahvoja naisia. Kahden kultturin leikkauspisteessä kasvavan ihmisen identiteetti on aihe, joka tietysti kiinnostaa minua kovasti. Tällä hetkellä yöpöydällä on Kolme vahvaa naista (Gummerus). Ranskalais-senegalilaisen Marie NDiayen kiitelty kirja koostuu kolmesta tarinasta, joiden keskiössä on Afrikasta Eurooppaan tullut siirtolaisnainen. Kirjan tunnelma on omalaatuisen maaginen, mutta kimurantti kieli vaatii kärsivällisyyttä. Messuilla tartuin Chimamanda Ngozi Adichien samassa aihepiirissä liikkuvaan Kotiinpalaajiin. Nigeriassa syntynyt kirjailija kuvaa tasapainoilua afrikkalaisen ja amerikkalaisen identiteetin välillä. Molemmista kirjoista on siis luvassa lisää täällä Luonnonkiharassa!

IMG_8825

Oppi & ilo. Ilahduttava sarja, jossa on tehtäväkirjoja, kortteja ja pelejä lapsille. Itse olen testannut tehtäväkortteja Musan kanssa ja löytänyt tästä sarjasta monta ideaa, kun on pitänyt löytää pikkulahja Musan kaverisynttäreille. Tietoa ja taitoja karttuu leikin ohessa kuin huomaamatta. Tehtäväkirjoissa ja -korteissa on mukana tussi, jonka voi pyyhkiä pois ja tehdä tehtävän niin monta kertaa kuin haluaa. Tämän ansiosta ne voi myös kierrättää nuoremmille sisaruksille. Lisää infoa WSOY:n sarjasta löydät täältä.

IMG_8835

Emäntänä Olga. Symppiksen Olga Temosen kasvisruokakirja osui ja upposi otolliseen maaperään. Viime aikoina on tullut kokkailtua entistä enemmän kasvisruokia, ja Olgan ruokafilosofia on minulle mieluinen: että ruoka olisi mahdollisimman puhdasta, lisäaineetonta, lähellä tuotettua, terveellistä – ja hirvittävän hyvää! Söin kirjaa sananmukaisesti silmilläni, sillä se on tosi kaunis ja tunnelmallinen paketti. Emäntänä Olga -kirjan kuvat on otettu Olgan kotona Marttilan tilalla, ja niissä vilistävät niin hevoset, lapset kuin vanhan mansardikattoisen talon hirsiseinät.

Basta! Tämä Saku Tuomisen kirjahan ilmestyi jo muutama vuosi sitten, mutta Italia-intoilijana tämä ylistyslaulu italialaiselle ruokakulttuurille on aina ajankohtainen… Kirja sisältää niin reseptejä kuin tietoa raaka-aineista ja ylipäätään italialaisesta keittiöstä. Kirjan nimi Basta!, suomeksi riittää, tulee kertoneeksi italialaisesta ruokakulttuurista paljon: myös kokatessa vähemmän on enemmän, pidä asiat yksinkertaisina, älä yritä liikaa. Tai kuten Leonardo da Vinci sen aikoinaan puki sanoiksi: ”La semplicità è l’ultima sofisticazione.” Yksinkertaisuus on hienostuneisuuden korkein muoto.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s