Tavallisen elämän lahja

20131023-193918.jpg

VIIKON KIRJA Joskus tulee tunne, että on tarttunut tärkeään kirjaan. Ei sellaiseen isoon tarinaan, jota hehkutettaisiin kaikkialla. Mutta erityisellä tavalla merkitykselliseen: tämä tarina pitikin kirjailijan kertoa ja lukijan kokea.

Tätä ajattelin, kun luin Marja Björkin Poika-kirjaa. Se kertoo Marion-tytöstä, joka on aina, pikkulapsesta saakka, tiennyt olevansa poika, Makke. Kirja pohjautuu Marja Björkin oman pojan kokemuksiin.

Makke huutaa kaiken aikaa jokaisella solullaan, mutta kukaan ei kuule. Hän on kuin kasvitieteellisen puutarhan oudokki, lännenhemlokki-niminen puu, joka on joutunut väärään paikkaan ja yrittää sopeutua. Jos on tyttö, vaikka on poika, se on sama juttu kuin olisi sairaalassa lääkäreiden ja sukulaisten ja mittareiden mukaan vihannes, vaikka itse tietäisi olevansa elossa ja yrittäisi huutaa, että älkää vetääkö niitä letkuja irti, minä elän.

Murrosiässä hän teippaa rintansa ilmastointiteipillä. En tiedä onko ketään ihmistä ikinä vituttanut niin paljon sen tissit. Väärään kehon lukitun Maken tarina ryöpsähtää iholle: erilaisuuden kokemus ja vereslihalla olo. Mutta vielä enemmän minua koskettivat ne kohdat, joissa Makke kuvaa samanlaisuuden kokemuksia. Kuten sinä päivänä, kun äiti toteaa pojalleen, että oikea ilmaus on muuten transsukupuolinen, ei transseksuaali. Ratikassa katselin vanhoja naisia eri silmin kuin ennen. Entä jos kenenkään elämä ei ollut tavallista, pientä ja mitätöntä — Mitä jos kaikki, jotka istuivat ratikassa tai kävelivät jalkakäytävillä ja ajoivat kohti kotia, olivatkin voimiensa äärirajoilla, jos kaikki muutkin enkä vain minä toivoivat vähän pienempää elämää eikä suuria kohtaloita, ja silti korkealla kerrostalon seinässä olevan kellon punaiset numerot kiirehtivät kaikkia jatkamaan ja ottamaan vastaan, mitä tuleman piti.

Mieleenpainuva on myös äidin matka hyväksymiseen. Ja sen ääneen sanomiseen, minkä on aina tiennyt, että sisällä on aina ollut se viisaus ja tieto omasta lapsesta. Lopulta tarina kirjoitetaan uudelleen, kun Maken sukupuoli korjataan. Tukihenkilö on äiti. Kun psykiatri vastaanotolla kysyy, mistä asti hän on tiennyt lapsensa olevan poika, äiti vastaa: ” Syntymästä saakka.”

Makke saa tavallisen elämän lahjan. Perusmiehen elämän. Hän haaveilee siitä, että on kolmeviitosena naimisissa tyttöystävänsä kanssa, heillä on kaksi lasta ja he asuvat kaksikerroksisessa rivitalossa ja hän sahaa työmatkaa Helsingin ja Kirkkonummen välillä. Ja mitä siitä, vaikka unelma ei toteutuisikaan, sillä hän arvelee osaavansa olla onnellinen. Kuten silloin, kun hän saa istua kotona hiljaa, levittää lehden aamulla keittiön pöydälle ja ryystää kahvia.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s