Samanlainen, mutta omanlainen

IMG_7597

VIIKON OIVALLUS Tämä pohdinta on jatkoa tuolle edelliselle postaukselle, jossa kerroin suomalaisten Etelä-Afrikka-perheiden tapaamisesta. Syksyisin aina ajattelen enemmän adoptioon liittyviä asioita, olihan se meidän elämämme käännekohta… hetkinen, neljä vuotta sitten! En oikein tajua, että kohta, ensi kuussa, Musa täyttää jo viisi vuotta. Vuoden päästä hän menee eskariin ja kahden vuoden päästä kouluun. Voi hyvä tavaton.

Mutta pari ajatusta liittyen näihin lapsiin, joiden touhuamista viikonloppuna katselin hymy suupielessä. Ensi vilkaisulla heissä kaikissa näytti olevan jotain samaa. He olivat energisiä, vilkkaita, ehtiväisiä, elämäniloisia, temperamenttisia lapsia. Kun itse yritän päivittäin vaihtelevalla menestyksellä pysyä pikajuoksijana kiitävän lapseni perässä, oli kovin kotoisaa seurata samanlaisten vipeltäjien touhuja. Ja voimaannuttavaa: meitä on monta aikuista samanlaisessa tilanteessa, samanlaisia kokemuksia jakamassa.

Toinen ajatus liittyi sitten siihen, kuinka haperolla pohjalla on, jos alkaa yleistää tiettyjä persoonan piirteitä kaikille näille lapsille kuuluviksi. Että kaikki ovat tulisieluisia, nollasta sataan nanosekunnissa kiihtyviä, vilkkaita, ulospäin suuntautuneita ja niin edelleen. Heissä on samankaltaisuuksia, mutta heistä jokainen on tietysti omanlaisensa persoona.

Tänä kesänä olen tuuminut myös sitä, kuinka omasta lapsesta paljastuu aina uusia puolia. Musa on nimittäin ensi kertaa ujoillut varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa on paljon ihmisiä. Päättelin, että se liittyy tiettyyn kehitysvaiheeseen. Ja mielessäni ajattelin, että hyvä. Musa kun on aina ollut ulospäin suuntautunut, ihmisiin päin auki oleva lapsi, joten on tuiki tarpeellista, että hän reagoi myös toisella tavalla. Ajattelin, että on ihan sama, missä kehitysvaiheessa ujous nousee pinnalle. Pääasia, että se tulee. Lapsellani kun ei tätä ennen koskaan ole ollut sitä vaihetta, jossa hän vierastaisi ihmisiä.

Kaikki ei siis todellakaan ole sitä, miltä se saattaa ensi silmäyksellä näyttää. Siksi muistuttelen joskus itseäni siitä, että hyvä olla herkkänä myös sellaisten persoonan sävyjen havaitsemiselle, jotka eivät ole näkyvimmin esillä. Kun omasta lapsestani purskahtaa ensimmäisenä esiin vilkas säheltäjä, olen varsinkin päiväkodin myötä huomannut, kuinka äärimmäisen herkkä hän on. Ja kuinka hän vaatii paljon itseltään: haluaisi heti osata kaiken, olla hyvä ja taitava.

Jokainen meistä on saanut syntyessään ainutlaatuisen temperamentin, joka vaikuttaa siihen, kuinka reagoimme ympäristöön. Sitä ei voi muuttaa, mutta omaa käyttäytymistä eli sitä, miten ilmaisee omaa temperamenttiaan ulospäin, voi kehittää. Oma paras opettajani tässä on juuri lapseni. Monta kertaa Musan kanssa touhutessani olen ajatellut, kuinka tärkeitä asioita juuri hän minulle opettaa. Mutta se onkin sitten toinen tarina.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s