Muistin ihmeellinen maailma

VIIKON KIRJA Kesäisin minun on tullut aina luettua paljon. Nytkin lukulistalla oli vino pino kirjoja. Tässä muutamia ideoita loppukesän iloksi.

Tähän Marja Saarenheimon kirjaan Muistamisen vimma törmäsin kirjoittaessani erästä aiheeseen liittyvää artikkelia. Haastattelin siihen Saareheimoa, joka on koulutukseltaan psykologi ja psykotapeutti.

Ensinnäkin viehätyin kirjan muodosta. Siinä Saarenheimo tutkii kaunokirjallisuuden eli kuuden lukemansa kirjan kautta muistin ihmeellistä maailmaa. Toiseksi muistaminen ja unohtaminen kiehtoi minua paitsi jutuntekomielessä, myös ylipäätään arkisen elämän ilmiönä. Kolmanneksi olen itse kuluneen parin kolmen vuoden aikana ollut sellaisessa elämänvaiheessa, jossa olen paljon muistellut asioita pitkältäkin ajalta, lapsuudesta saakka.

Muistamiseen ja unohtamiseen kytkeytyy läheisesti myös se, millaista tarinaa kerromme itsestämme. Millaisen kuvan haluamme antaa itsestämme? Mitkä muistot ja tapahtumat elämän varrelta valitsemme kerrrottavaksi ja mitkä mieluusti unohtaisimme? Kuten Muistamisen vimmassa kuvaillaan: …kertojina joudumme jokaisen uuden käänteen myötä asemoimaan itsemme uudelleen suhteessa menneisyyteen.

Saarenheimo pohtii Siri Hustvedtin mainiota Amerikkalainen elegia -kirjaa käsitellessään, että sisällämme on erilaisia rinnakkaistodellisuuksia, jotka kertovat meille erilaisia asioita itsestämme. Toiset tarinat ovat iloisia ja lohdulisia ja niiden kanssa on huoletonta elää, ne on helppoa sovittaa omaan elämäntarinaan. Toiset tarinat taas hiertävät ja pysyttelevät itsepäisesti erillään muista, ne eivät suostu asettumaan osaksi harmonista kokonaisuutta (kirjoitin viime joulukuussa Luonnonkiharassa Hustvedtin kirjasta).

Yksi Saarenheimon tarkastelemista kirjoista on Milan Kunderan Naurun ja unohduksen kirja. Siinä Kundera pohtii, että menneisyyden muisteleminen ja säilyttäminen on ehkä välttämätön ehto, jotta ihmisen minuus pysyy kokonaisena. Ja jotta minuus ei kutistu, sitä pitää kastella muistoilla kuin ruukkukasveja.

Vielä yksi kiintoisa teos, jota Saarenheimo käsittelee: Bernhard Schlinkin romaani Lukija. Itse en ole sitä lukenut, mutta ajattelin nyt lukulistalle laittaa (kirjasta on tehty myös elokuva). Myös siinä käsitellään ihmisen tarvetta ehyeen tarinaan, varsinkin silloin, kun tuohon tarinaan putkahtaa säröjä eli palasia, jotka eivät siihen sovi. Me nimittäin usein valikoimme tiedostamattamme muistettaviksi asioita ja tapahtumia, jotka ovat sopusoinnussa nykyisen minäkäsityksemme kanssa.

Toisaalta olen ajatellut, että käsitys muuttumattomasta minästä on itse asiassa aika hassu. Mehän muotoilemme jatkuvasti elämäntarinaamme: puhumalla, kirjoittamalla ja nykyisin entistä enemmän myös sosiaalisessa mediassa. Minäkin olen pohtinut elämäni käännekohtia ja avainkokemuksiani, mutta toisaalta tarinaan sopivat jouhevasti myös pienet, triaviaaleilta näyttävät asiat, kuten Saarenheimo toteaa.

Suosittelen Saarenheimon kirjaa lukulistalle, sillä se mielestäni pohtii raikkaalla tavalla (psykologiaa, aivotutkimusta ja kaunokirjallisuutta yhdistellen) ilmiötä, johon meillä jokaisella on kosketuspinta omassa arjessa. Ja niin, laitan tänne myös vinkkiä kirjoittamastani artikkelista, kunhan se ilmestyy.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s