Toscanan oma mansikkapaikka

IMG_8061

VIIKON LÖYTÖ Herra H ja läheiset jo vähän hymyilevät minun Toscana-villitykselleni. Mutta minkäs teet. Paikka on niin lumoava. Musakin oli jo neljättä kertaa Toscanassa. Tuolla kumpuilevien maisemien ja kultaisen valon maakunnassa olen ollut myös kaksistaan Herra H:n kanssa. Ja ratsastuskamujen kanssa. Kertoja taitaa olla kymmenkunta.

IMG_7902

Tänä kesänä huomasin, että minulle on tullut jo Toscana-tapoja. Tietyssä kylässä menen tiettyyn kauppaan. Muistan ravintolan, jossa saa hyvää panzanellaa, leipäsalaattia. Tunnistan ihmisiä, kuten tutun juustokaupan tutun mummon.

Oman mansikkapaikkani olen löytänyt Val d’Orciasta, joka sijaitsee maakunnan eteläosassa aika lähellä Sienaa. Kiitos tämän paikan löytämisestä kuuluu eräälle San Gimignanon kylässä taidekauppaa pitävälle naiselle, joka vinkkasi tästä kuvankauniista laaksosta minulle kaksi vuotta sitten. Silloin ajelimme katselemassa maisemia ja piipahdimme parissa kylässä. Viime kesä oli jo silkkaa päänmenoa, kun majoituimme ensi kerran Val d’Orciassa.

Paikan nimi oli Le Macchie. Maatila oli hyvin intiimi, sillä huoneistoja siellä oli vain kolme ja niiden lisäksi pari huonetta. Löysimme majoituksen viime tingassa hullun tuurilla – ja halvalla laatuun nähden. Huoneisto oli pienenpieni, mutta viihtyisä ja toimiva ja riittävä miniperheellemme. Löydät postauksen täältä.

Meidän lisäksemme tilalla oli vain hollantilaisperhe isovanhempineen ja nuori saksalaispariskunta. Tilalta aukesivat huikeimmat näkymät, joita olen Toscanassa koskaan katsellut, aina Monte Amiata -vuorelle saakka (siellä on muuten talvisin lunta ja laskettelukeskus eli ei mikään ihan pieni nyppylä). Le Macchien nettisivut ovat täällä.

Tänä vuonna katselin tietysti majoitusta samoilta kulmilta. Koska meitä oli reissussa kaksi perhettä, raaskimme majoittua Terre di Nano -nimisellä viinitilalla, joka on vain muutaman kilometrin päässä tuosta edellisestä paikasta. Lisää Terre di Nanosta kerrotaan täällä.

Terre di Nano oli kuvankaunis. Kuin pala taivasta Toscanan kukkuloilla. Tunsin jo sypressikujaa pitkin tilalle ajaessamme, että nyt sielu kohoaa supervauhtia taivaaseen.

IMG_7981

IMG_7979

IMG_7978

Huoneistoja oli enemmän kuin Le Macchiessa, mutta silti jokaisella oli oma rauha. Me asuimme tilan päärakennuksessa toisessa kerroksessa. Molemmilla perheillä oli omat tilavat huoneet ja isot kylpyhuoneet. Sisäänkäynti huoneistoomme oli kuin satukirjasta.

IMG_7918

Tässä joitakin yksityiskohtia sisustuksesta. Huomaa golfarikaakelit kylppärissämme!

IMG_7989

IMG_7990

IMG_7986

IMG_7928

IMG_7925

IMG_7923

IMG_7998

Keittiö se vasta kätevä olikin. Jääkaapit, hellat, tiskialtaat ja kumppanit olivat nimittäin kaapissa. Ovet auki, ja keittiö oli valmis. Jos laiskotti ja halusi tiskit piiloon, ta-daa, ovet kiinni! Moista en ole aiemmin nähnyt.

IMG_7994

Tämä näkymä aukesi keittiän ikunasta.

IMG_7985

Terre di Nanon piha-alueet olivat viihtyisimmät, joissa olen Toscanassa käyskennellyt. Tällaiselle puutarhahupsulle siis riitti ihasteltavaa…

IMG_8059

IMG_8054

IMG_8051

IMG_8049

IMG_8047

En ole varmaan koskaan joogatuntia lukuun ottamatta ollut yhtä rentoutunut kuin tässä oliivipuulehdossa kirjaa lueskellessani.

IMG_8046

Uima-altaalta aukesivat huikeat näkymät laaksoon. Viihtyisä allasalue oli hyvin hoidettu (tilalla oli myös toinen allas, jonka jätimme kohteliaisuuden vuoksi muille kuin lapsiperhevieraille). Iltaisin allasta uiskenteli putsaamassa robotti, joka tietysti Musan ja herra H:n leikeissä muuttui iltauinneilla haiksi.

IMG_7949

IMG_7908

IMG_7947

IMG_7946

Ainoa miinus napsahti tilan illallisesta, jota kokeilimme kerran. Meidän omat kokkauksemme vetivät pidemmän korren (en tiedä voiko näitä tuoreita, herkullisia raaka-aineita edes sössiä). Tässä alkupalojamme.

IMG_7898

IMG_7897

Tilalla järjestetään kokkikouluja, ja kyseisenä iltana lista olikin tehty sen mukaan, mitä kokkikoululaiset olivat halunneet kokata. Listalla oli crostineja (maksapateella ja oliivitahnalla päällystettyjä leipiä), gnogghi al ragu (ragu on jauhelihakastiketta), friteerattuja kesäkurpitsankukkia ja pannacottaa. Illallinen oli niin kevyt, että se ei mielestäni Italiassa menisi edes lounaasta. Ystävällisesti palautteen annoimme paikan symppikselle Ilaria-emännälle ja Giorgio-kokille.

Ai niin. Vielä yksi majoitusvinkki, joka tuli juuri tuosta ruoasta mieleen. Ratsastuskamujen ja herra H:n kanssa olen majoittunut lomalla Il Paretaio -nimiselle hevostilalle, joka sijaitsee lähellä Chiantin viinialuetta eli vähän pohjoisempana kuin nämä kaksi edellistä. Hevostilalta on lyhyt matka niin Firenzeen kuin Sienaan. Tilalla voivat yöpyä muutkin kuin hevosiin hurahtaneet, vaikka eniten siellä käykin meitä hevosihmisiä.

Il Paretaiossa olen saanut parasta ruokaa, jota olen koskaan Italiassa syönyt. Ikinä! Tilan päiväohjelmaan kuului se viehättävä tapa, että iltaisin vieraat ympäri maailmaa kokoontuivat tilan päärakennukseen syömään yhden pitkän pöydän ääreen. Ja mamma mia sitä ruokaa! Kokkina hääri Pieranna-niminen italialaismummi, joka oli melkein yhtä leveä kuin pitkä. Illallista syötiin yleensä kolme tuntia, ja pöytään kannettiin aina vaan uusia ruokalaleja… Joukossa oli myös harvinaisempia ilmestyksiä, kuten laardia. Muistan, kuinka yhtenä iltana pöytään tuotiin hevosen muotoinen kakku jälkiruoaksi. Ei siis mikään turistimenu. Pieranna ei enää tilalla kokkaile, mutta voin lämpimästi suositella paikkaa – varsinkin, jos olet hevosihminen. Il Paretaion nettisivut löydät täältä.

PS. Hups. Koska näillä Toscana-vuodatuksillani on taipumus venyä pitkiksi, postailen seuraavaksi vähän lyhyempiä pätkiä suosikkikaupungeistani!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s