Alla vaahterapuun Roomassa

IMG_8168

VIIKON ELÄMYS Tuuli käy pohjoisesta, pyykkikone pyörii tauotta. Mikä loistava päivä kirjoitella matkakuulumisia Toscanasta ja Roomasta. Hieman epäuskoisena tosin vilkaisin aamupäivällä lämpömittaria, joka näytti puolta niistä asteista kuin eilen Roomassa.

Aloitan Italia-muistelot vähän takaperoisesti, mutta eilinen päivä Roomassa oli sen verran ikimuistoinen, että ensiksi siitä. Vietimme kaupungissa Toscana-köllöttelyn jälkeen siis vielä yhden yön ennen kotiinpaluuta.

Kaupungilla haahuillessamme nimittäin tapahtui jotain sellaista, joka hyvin kuvastaa millaisia matkaajia olemme. Ainakin impulsiivisia, kuljemme sinne minne nokka sattuu aamulla näyttämään ja fiilis viemään. Harvoin suunnittelemme tekemisiä kovinkaan paljoa etukäteen. Tästä seuraa usein se, että löydämme itsemme niin sanotuista tilanteista. Tarkoitan niillä sellaisia suunnittelemattomia sattumuksia ja kommelluksia, joita on mukava muistella jälkikäteen.

Eilen meillä oli pari tuntia aikaa lentokentälle lähtöön. Makoilimme puistossa paahdetta piilossa palmujen varjossa ja tuumailimme, mitä vielä ehtisi tehdä. Päätimme lähteä Ferrari-kauppaan Musan iloksi. Kun olimme palaamassa kaupasta, sattui jotain erikoista. Taivas alkoi viskoa niskaan rakeita. Harvakseltaan, mutta suuria mokkuloita. Menimme hetkeksi kioskin lipan alle, ja kun raekuuro oli ohi, jatkoimme matkaa. Mutta vain hetken kuluttua, keskellä Tiberin ylittävää siltaa, tuli ukkoskuuro, jollaista en Roomassa ole kokenut.

Juoksimme vaahterapuun alle sateensuojaan. Vettä tuli valtoimenaan ja vaakasuorassa. Kääntyilimme puun takana sen mukaan, mihin tuuli sadetta puski. Ehdimme huomata, kuinka kaupungin ylle vedettiin silmänräpäyksessä harmaa vesimatto. Lopulta vanha vaahterakaan ei enää pitänyt sadetta.

Silloin herra H huomasi, kuinka kadun toiselta puolelta kahvilan väki viittoili meitä sadetta sisälle pitämään. Juoksimme viivana kadun yli. Kuivaa, katto pään päällä! Tämä näky taltioitui heti erääksi Rooma-muistokseni: Musa herra H:n hartioilla, kasvot vettä valuen, tarjoilija ojentamassa paperitukkua ensiavuksi kuivaamiseen.

Ja, koska emme voineet muuta tehdä kuin odottaa ukkoskuuron loppumista, istuimme alas syömään jäätelöä. Siinä me ihmettelimme ja pitelimme sadetta yhdessä hienon, kiiltävän kahvilan kristallikruunujen alla, turistit, paikalliset ja henkilökunta. Pistaasi- ja pinjansimenjääteleöä maistellessani mietin, että tästä tulee perheeseemme yksi sellainen matkatarina, jota tykkäämme muistella ja toistella toisillemme.

IMG_8166

Kun rajuilma oli ohi, noudimme matkatavarat hotellista, jonka respassa Musa moiskautti jäähyväissuukon respan nuorelle naisen poskelle ja heitti läpsyt respan vanhemman herrashenkilön kanssa. No, lentokenttäbussissa huomasimme, että aikaa ei ollut mitenkään ruhtinaallisesti jäljellä. Mutta eipä ollut enää ukkoskuurokaaostakaan moottoritiellä. Lentokentällä toiminta olikin sitten ripeää, sillä aikaa oli koneen lähtöön kohtuullisen niukasti.

Mutta taas osoittautui todeksi uskoni siihen, että sillä hetkellä, kun asiat eivät mene ihan putkeen, tapahtuu jotain tasapainottavaa. Tapahtui kolme asiaa. Kävelimme tyhjälle tiskille. Virkailija ei rokottanut reissussa kertyneestä muhkeasta ylipainosta (epäilen, että tästä on kiittäminen osittain Musaa, joka kiinnitti hurmaustaktiikallaan huomion itseensä). Turvatarkastus sujahti kuin siivillä.

Tässä vielä kahvilan ja Ferrari-kaupan osoitteet (tuo jälkimmäinen on meillä perheen miehille pakollinen pyhiinvaelluskohde).

Gran Caffè Esperia. Lungotevere dei Mellini 1.
Ferrari Store Roma. Via Tomacelli 147.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s