Lapseni sai merimuistot

IMG_7772

VIIKON OIVALLUS Viikonloppu meni taas purjehdusreissussa. Yövyimme ensiksi tutussa poukamassa sateen ropistessa aamuyöstä veneen kattoon ja seuraavana päivänä otimme kurssin kohti kaunista hiekkasaarta. Kotona tuntui taas siltä kuin olisi ollut kahden päivän sijasta kaksi viikkoa pois.

IMG_7774

Aalloilla keikkuessa intouduin vähän filosofoimaan herra H:lle noin yleisemminkin. Ehkä ajatuskulku käynnistyi tuosta postauksen alussa olevasta sydämenmuotoisesta kivestä, jonka Musan kanssa löysimme saarelta. Pohdin ääneen sitä tunnetta, kun jostakin aluksi vieraasta tulee niin rakasta ja tuttua, kuten nyt purjehduksesta. Muistan kuinka jännittävältä ja pelottavaltakin se vaikutti aluksi, mutta ennen kaikkea kiehtovalta. Sitten tuli se hetki, jolloin huomasin, kuinka kotoisalta kaikki tuntuikin.

Tämä on kolmas kesämme veneellä. Harvassa ovat ne kesäviikonloput nykyisin, kun emme olisi vesillä. Ja herkuttelen jo ajatuksella, että pidempi loma vesillä on vielä edessä heinäkuun loppupuolella!

IMG_7778

Olen kiitollinen, että olen voinut antaa lapselleni mereen liittyviä muistoja. Niin huikea on meri. Itse olen järven rannalla kasvanut sisäsuomalainen syntyjäni, ja ennen aina ajattelin, että no purjehtijaksi kasvetaan jo lapsena perheessä, joka harrastaa purjehtimista. Että se on elämäntapa ja taito, joka imetään äidinmaidossa.

IMG_7779

Mutta on ollut sykähdyttävää tajuta, että vielä aikuisenakin siihen maailmaan pääsee sisälle. Voi oppia uutta. Viime kesänä päätin opetella lukemaan merikarttaa niin, että osaan merimerkit unissanikin.

Ja pitää oppia. Sillä purjehdus on senkaltaista tekemistä, että omilla teoilla on merellä isot, kauaskantoiset seuraukset. Dramaattisetkin. Vaikka olemme herra H:n kanssa liikkuneet paljon luonnossa ja nöyryys on aina merelläkin ollut asenteista tärkein, aina voi sattua ja sattuu jotain, joka yllättää. Kun tekee virheen, ainakin sitä muistaa välttää seuraavalla kerralla. Kun vaikkapa rantautuessa oppii toimivan konstin, sitä käyttää seuraavallakin kerralla.

IMG_7755

Ai niin. Juhannusssaunassa lapsemme sanoi kurkkiessaan järveä saunan ikkunasta: ”Hei mennään jo tonne mereen uimaan!”

IMG_7780

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s