Eläköön oikotiet

VIIKON OIVALLUS Lisää näitä ei niin putkeen menneitä kesähankkeita. Muistatteko, kun viime kesänä kerroin istutuslaatikostani? Kylvin sinne intona porkkanaa, palsternakkaa ja punajuuria. Ja mitä sainkaan? Parhaimmillaan parin sentin mittaisia minijuureksia. Päätin olla lannistumatta ja tänä kesänä yritin uudelleen. Ajattelin, että salaatit nyt varmasti onnistuvat. No ei ollut helppoa kuin heinänteko. Salaatit kyllä itivät komeasti, harvensin…

Testissä uusi makupari

VIIKON RUOKAHERKKU Tällä viikolla on naurattanut pari ei niin putkeen mennyttä kesäprojektia. Toinen liittyy näihin ensimmäisiin itse poimittuihin mansikoihin, jotka kävimme Musan kanssa lähitilalta keräämässä. En ole mansikka-kermavaahtokakkujen ylin ystävä, ja niinpä Glorian ruoka ja viini -lehden tuoreimmassa numerossa ollut mansikkapiirakan ohje kiinnosti. Olihan siinä oliiveja. Luitte oikein: oliiveja. Yhdistelmä kuulosti niin vinksahtaneelta, että pakkohan…

Kaunista juhannusta!

VIIKON TUTTAVUUS Keveys. Mikä ihana olotila. Sain eilen valmiiksi viimeiset jutut ennen lomaa. Edessä juhannus, matka Italiaan, merielämä. Kun jutut lähtivät matkaan, fillaroin hakemaan Musan päiväkodista. Sitä ennen koukkasin kylämme kukkakauppaan. Tuntui, että sydän oli auki aurinkoon, kun viuhdoin kylänraittia. Oli haikea ja liikuttunutkin fiilis, sillä loman jälkeen Musa vaihtaa ryhmää. Tosin vain yläkertaan samassa…

Luvassa monta auringonlaskua…

VIIKON KUVA Tuon edellisen postauksen innoittamana taas veneretkeilyä kuvina. Tällä tahdilla on varmaan aika monta auringonlaskukuvaa loppukesästä. Uskalsin uida! Musa ehti tosin ensimmäisenä nakkaamaan talviturkin. Merivesi on jo nyt, kiitos helteisen alkukesän, lämpimämpää kuin viime kesänä heinäkuussa.

Kesän paras matkakirja

VIIKON KIRJA Tämä kirja vilahtikin jo venereissukuvassa. Saara ja Kyllikki Villan Äidin lokikirja (Like) on ollut alkukesäni ehdoton ilo. Suomentaja Saara Villa on koonnut kirjan äitinsä Kyllikki Villan matkapäiväkirjoista. Ja Kyllikkihän (1923-2010) on se rakastettu suomentaja, kirjailija ja maailmanmatkaaja, jolta ilmestyi vuonna 2004 Vanhan rouvan lokikirja, jossa hän kertoi matkastaan rahtilaivalla Chileen. Kirja palkittiin ilmestymisvuonna…

Lasten taidenäyttelyssä

VIIKON ELÄMYS Hups. Tätä postausta suunnittelin tänne jo alkuviikosta, mutta viikko vain, no, katosi jonnekin työ-ja kesätouhuissa. Mutta tämän viikon hyväntuulisin juttu oli ehdottomasti Musan päiväkodin kesäjuhla ja lasten taidenäyttelyn avajaiset. Paikalla oli ihan pipona hyväntuulista väkeä. Kesäpirskeet olivat loistava osoitus siitä, kuinka yhteinen tekeminen yhdistää ihmisiä, tässä tapauksessa lapsia, päiväkodin ihmisiä ja vanhempia. Eihän…

Kuin viimeistä päivää

VIIKON MUUTOS No oho. Istuin takapihalla omenapuun katveessa kirjoittamassa juttua. Ja hämmästyin luontoa, jossa eletään nyt kuin viimeistä päivää. En juurikaan muista vastaavaa kukoistusta nähneeni. Luonto tulee syliin, eikä vain kuvaannollisesti: viime kesänä istuttamani herukkapensas venyttää jättiläislehtiään jo innokkaana patiolle. Puiden ja pensaiden lehdet ovat kaksi kertaa isompia kuin yleensä, ja Musan kanssa pyörälenkillä laitoin…

Taikaa ja telttailua

VIIKON ELÄMYS Avasimme kesän purjehdusreissussa. Luulen, että tällä kertaa päivämäärä 1. kesäkuuta 2013 jää erityisen hyvin muistoihin. Ehdin nimittäin veneellä ajatella, että tämä on ihan taianomainen hetki – arvatkaapa missä? Tiskatessani astioita Rebeccan hobiteille mitoitetussa keittonurkkauksessa. Laitoin J. Karjalaisen uuden levyn soimaan ja johan sujui tiskaaminen. Tällaisista pikkuiloista viikonlopun tähtihetki koostui: 1. Rebecca ankkurissa luonnonkauniilla…