Tiedän paikan oman

on

VIIKON ELÄMYS Katsoitteko eilen illalla Kiti Luostarisen ohjaamaa Kotona kylässä -dokumenttielokuvaa? Jos ette, vielä ehditte nähdä tämän valoisan kertomuksen ihmisistä, jotka ovat löytäneet paikkansa tässä maailmassa, pienestä keskisuomalaisesta kylästä nimeltä Luhanka. Tuli kiire jakaa kanssanne tämä elämys, sillä tämä dokumentti on nähtävillä Ylen Areenassa vielä 6 päivää! Pääset katsomaan sen tästä.

Minä herkistyin, ilostuin ja valaistuin kotisohvalla katselessani tätä rakkaudentunnustusta ohjaajan omalle kotikylälle. Ja kyläläisille, joita ohjaaja kuvaa myötäeläen, arvokkaasti ja hellästi. Minä liikutuin heidän aitoudestaan kameran edessä (se oli häkellyttävän iso vastakohta sille, kun juuri oli kuunnellut uutisista viranomaisten tuskastuttavan kiemuraisia kommentteja Suomea järkyttävästä 8-vuotiaan tytön tragediasta).

He, Luostarisen elokuvan luhankalaiset, olivat vilpittömiä. He olivat kiitollisia. He olivat viisaita sanoissaan. He huolehtivat siitä, palaako naapurin vanhuksen ikkunassa valo ja saivat turvan tunnetta toisistaan. He olivat äärimmäisen kiintyneitä asuinpaikkaansa – niin kiintyneitä, että monelle nousivat kyyneleet puhuessa silmiin.

Samalla Luostarisen elokuvan tuli olleeksi mainio elämäntaito-opas, vaikka se ei varmasti sellaiseksi ollut tarkoitettukaan. Sen ihmiset olivat oivaltaneet jotain tärkeää. Että kaikki me haluamme tulla nähdyiksi. Rakastetuiksi. Olla turvassa. Tuntea, että minä merkitsen muille, minulla on väliä.

Vielä pari mainiota ajatusta elokuvan hurmaavilta haastateltavilta – muttei enemmän, jotten paljastaisi liikaa. Oma suosikkini oli pappa, kolme kuukautta vajaat 88 vuotta, joka totesi, että sitten kun sata vuotta tulee täyteen, orkesterit ja tanssit on jo tilattu. Entäs sitten nuori kylälle töihin palannut kampaaja, joka iloitsi kirkkaista talvipäivistä, jolloin voi mennä ”tuolle jäälle juoksentelemaan reppu selässä ja kaira kainalossa”.

Tämä dokumenttielokuva oli parasta mahdollista peeärrää Luhangalle, joka on Suomen kärkipäässä iäkkäiden asukkaiden määrässä (viime vuoden lopulla 65 vuotta täyttäneitä oli Tilastokeskuksen mukaan 37,7 prosenttia, kun koko maan luku on 18,1 prosenttia). Mutta että tässäkö elokuvassa olisi surtu sitä kuuluisaa, joka käänteessä jankattavaa huoltosuhdetta, ehei!

Mutta miksi Luhanka et mainostanut nettisivuillasi tätä helmeä. Nyt äkkiä!

Mainokset

5 Comments Lisää omasi

  1. Mainio kirjoitus mainiosta elokuvasta ja mainiosta kunnasta!

    Tykkää

    1. Kaunis kiitos!

      Tykkää

  2. Nimetön sanoo:

    Katsoin ja ihastuin rauhalliseen tapaan jolla elokuva on tehty.Ihania ihmisiä ja elämää kauniissa maisemissa.Jotenkin koin omassa elämässäni samoja tuntoja silloin kun muutin pois kaupungista tänne maaseudulle.Joku on sanonut kodin olevan siellä missä sydän on,kymmeniä vuosia mulla oli sydän täällä ja minä pääkaupunkiseudulla.Nyt kun olen täällä kotona,on elämä hienoa ja päivät täyttyvät ihmisistä,kodista ja pihamaasta.Koti on täällä,missä sydän odotti ne vuodet 🙂

    Jokaisella oma paikka 🙂

    Sissi

    Tykkää

  3. Tosiaan, tuntui että itsekin hengitin leffaa katsoessa rauhallisesti senleppoisaan tahtiin. Ihan hurmaavia persoonia kaikki haastateltavat. Ja usein kun puhutaan siitä kuinka ahdistavaa pienellä paikkakunnalla on, kun kaikki tietävät toisensa ja toistensa asiat, niin minusta saman kolikon ehdottomasti tärkeämpi puoli on se, että siitä naapurista huolehditaan ja välitetään. Ymmärrän Sissi tosi hyvin, että viihdyt maalla!

    Tuon sydämen äänen kuunteleminen on niin totta. Itse kuvasin joskus samalla tavalla Musan tultua sitä, että työelämässä minusta alkoi tuntua siltä, että sydän on toisessa paikassa ja pää toisessa. Sitten kun sitä kokonaisena sai olla siellä minkä sydän sanoi olevan juuri nyt oikea paikka, tunsi tulleensa henkisesti kotiin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s